Koja

Kirjaudu sisään »

Palveleva ylioppilaskunta 1965-2002

syyskuu, 1965

Yhtenä ensimmäisistä tehtävistään Tampereelle tullut teekkariyhteisö alkoi auttaa jäseniään huolehtimaan aineellisista tarpeistaan. Opiskelijoille suunnatut sosiaaliset edut olivat harvemmassa ja määrältään vähäisempiä kuin nykyisin, ja moni tarpeellinen asia huvittelusta lähtien olisi tullut opiskelijoiden käyttövaroihin nähden liian kalliiksi jollei jotain olisi järjestetty itse.

Osa opiskelijoiden maallisista tarpeista on aivan samoja kuin väestöllä muutenkin: jossain pitää asua, syömättä ei selviydy, paikasta toiseen pitää liikkua joskus muutenkin kuin jalan. Toiset tarpeet taas liittyvät selvästi opiskeluun: tarvitaan kirjoja, kyniä ja papereita, joskus omaan opintoalaan liittyviä teknisiäkin välineitä.

Opintomonisteiden jakelua yritetty kolmesti

Tekniikan opiskelu oli Tampereen teknillisen sivukorkeakoulun alkuaikoina varsin opettajavetoista luennointia. Kirjojen sijasta opit annettiin liitutaululla, josta teekkarit kopioivat tekstit omiin luentovihkoihinsa. Luennoilta oltiin harvoin poissa. Jos oltiin, muistiinpanot kopioitiin käsin kaverilta.

Jo 1960-luvun lopussa käytäntö alkoi murtua kopiokoneiden yleistyessä. Luentomonisteista alkoi kasvaa mittavaa toimintaa. Professorikunta katsoi kopiointia kahdenlaisin miettein: toiset ajattelivat, että luennoilla pitäisi olla läsnä itse, toiset taas tukivat monistusta antamalla omat tekstinsä monisteiden pohjaksi.

Luentomonisteilla oli laajempaa merkitystä kuin olla muistin tukena niille, jotka olivat syystä tai toisesta jättäneet väliin luennon tai pari. Luentomonisteet korvasivat kurssikirjat, koska teknistä kirjallisuutta oli hyvin vähän saatavilla. Lähes kaikki alan kirjallisuus oli vieraskielistä ja ulkomailta tuotuna kallista tavaraa. Kalliiden kirjojen hankkiminen saattoi olla opiskelijabudjetilla mahdotonta, ja ostamisen järkevyyttä vähensi ennestään se, että kirjojen tiedot vanhenivat nopeasti tekniikan edistyessä.

Vuoteen 1971 asti kopiointi hoidettiin Tampereen teekkareiden omalla xerox-monistuskoneella ja lajittelijalla. Luentomonistetoiminta oli jo tuohon mennessä kasvanut niin laajaksi, että esimerkiksi kaikista vuoden 1971 aikana Tampereen teekkareiden kopiokoneella otetuista puolestatoista miljoonasta kopiosta yli puolet oli opiskelijoiden luentomonisteita – lähemmäs miljoona sivua siis.

Monistustoiminnan paisumisesta kertoo sekin, että luentomonisteet lohkaisivat pian suuren osan teekkarin opiskelubudjetista suurimpana välittömän opiskelukustannuksena. Ratkaisumahdollisuudeksi nähtiin monisteiden hinnan painaminen alas. Siihen päästiin hankkimalla Tampereen teekkareille offset-laitteisto.

Offset-laitteisto hankittiin kreivin aikaan, sillä se pääsi heti tehokäyttöön. Opiskelijoiden tarvitsema vuotuinen kopiomäärä nousi kaksinkertaiseksi mutta kopioiden hinta putosi kolmasosaan aikaisemmasta.

Kurssi- ja ainekohtaiset monistusyhdysmiehet keräsivät kopioiden pohjamateriaalin luennoitsijoilta ja jakoivat monisteet kurssikavereilleen. Monisteet laskutettiin tietokoneohjelman avulla jo vuodesta 1971 lähtien. Toiminta oli tehokasta ja suosittua, mutta kävi lopulta rasitteeksi ylioppilaskunnalle  Laajaa, rahallisesti tuottavaa monistejakelua uhkasi liikevaihtovero.

Monistuslaitteisto myytiin korkeakoululle vuosikymmenen puolivälin vaiheilla. Korkeakoulu kustansi opetusmateriaalina käytetyt monisteet, mutta palvelu ei toiminut enää yhtä hyvin kuin ylioppilaskunnan alaisuudessa. Koneenrakentajakilta hankki oman kopiokoneen koulun monistuspalvelua täydentämään vuonna 1975.

1980-luvulle tultaessa lähes kaikki killat olivat hankkineet omat kopiokoneensa, joilla jäsenistö pystyi monistamaan luentoprujuja. Hinnat vaihtelivat talosta toiseen. Kiltaneuvosto alkoi selvittää prujujen hintojen yhtenäistämistä. Kiltojen ja Modeemi ry:n kopioiden hinnat yhtenäistettiin vuosikymmenen puolivälissä 25 penniin. Ylioppilaskunnan omalle monistustilillä pääsi käymään ylimääräinen koura: vuoden 1985 syksyllä paljastui, että hallintosihteeri oli kavaltanut varoja monistetililtä ja monistetilin kirjanpidossa oli puutteita.

Kolmas ja tähän asti viimeinen opiskelijoiden luentomonistejärjestelmä toimi 1990-luvun alkupuolen ja kantoi nimeä Opmon. Opmonin keskiössä oli opintomonistetili, jolle opiskelija saattoi tallettaa rahaa lukukauden mittaan kertyvien prujujen vastikkeeksi. Järjestelmä toimi koulun verkossa Laskentakeskuksen lahjoittamalla tutor-palvelimella. Tilin ylläpitoa varten TTKY hankki toimistoon oman koneen, jonka hankintahinnasta korkeakoulu maksoi kaksi kolmannesta. Monistustili luotiin kevään 1992 aikana ja sen käyttö alkoi vuoden 1992 syksyllä. Järjestelmää oli ajatuksen tasolla selvitetty jo vuodesta 1989 asti.

Käyttäjät, opiskelijat, pystyivät tekemään omat monistetilauksensa tietokonepäätteeltä, jolla seurattiin myös tilin saldoa. Tili ei saanut päätyä miinukselle. Opmonin luentomonisteet kopioitiin TTKK:n monistamossa. Kunkin kurssin prujuasiamies hoiti monistamisen ja sai oman kappaleensa ilmaiseksi.

Opintomonistustili ehti ilahduttaa tuskin yhtä opiskelijasukupolvea ennen kuin se ajettiin alas vuoden 1996 aikana. Koko vuoden ajan tilille tallettaneilta opiskelijoilta kerättiin tilinumeroita ja rahaa palauteltiin tileille pitkin vuotta. Lokakuussa päätettiin, että tilinumeroiden vastaanottaminen loppuu joulukuussa, ja tili tyhjennetään. Joulukuussa lähetettiin kirje kaikille, joilla oli vielä saatavia tililtä sekä niille, jotka olivat velkaa opintomonisteista. Liki kahdeksastasadasta kirjeestä valtaosa oli palautuskirjeitä.

 

Apua asumiseen

Alkuaikojen teekkari voisi kateellisena katsoa Hervannan tupsulakkiväen nykyisiä asumismahdollisuuksia. Tampereen opiskeliija-asuntosäätiö TOAS on rakentanut suuren osan asuntoloistaan Hervantaan lähelle korkeakoulua ja naapurikaupunginosassa Kaukajärven Annalassa sijaitsee teekkareiden oma opiskelijatalo Tupsula.

Alkuaikoina teekkarit asuivat enimmäkseen alivuokralaisasunnoissa eri puolilla kaupunkia. Varsinaisia opiskelija-asuntoja oli vähän ja nekin oli suunnattu lähinnä yliopisto-opiskelijoille. Asuntoja ylläpitävän tahon nimikin oli Tampereen yliopiston asuntolasäätiö.

Tilanne parani 1970-luvun alussa. TKY liittyi Tampereen teekkareiden emojärjestönä yliopiston asuntolasäätiöön ja Tampereen teekkarit pääsivät hakemaan asuntoja säätiön asuntoloista.

Asuntolat eivät alkuun houkutelleet teekkareita erityisen voimakkaasti. Ensimmäisessä haussa keväällä 1971 asuntolapaikkaa haki vain 40 teekkaria, kunTampereen teekkarien jäsenistölle oli varattu noin 100 asunnon kiintiö tuolloisista noin 1000 asuntolapaikasta. Syksyllä opiskelija-asuntoloihin pääsi siksi asumaan ensimmäisenkin vuosikurssin opiskelijoita.

Opiskelija-asuminen oli tiukasti säädeltyä. Vielä edelllisenä vuonna asuntolasäätiö teki vain yksivuotisia vuokrasopimuksia, joita jatkettiin hakemuksesta. Teekkareiden päästessä asuntola-apajille vuokrasopimukset pitenivät sentään kaksivuotisiksi, mutta asuntoa oli edelleen haettava uudelleen vuokrasopimuksen päätyttyä.

Samana vuonna varmistui, että korkeakoulu sijoittuisi Hervantaan. Teekkarit lähestyivät ripeästi uutta asunnontarjoajaansa, Opiskelija-asuntolasäätiötä, kirjelmällä, jossa pyydettiin säätiötä ottamaan huomioon teekkareiden asunnontarve Hervannassa tulevaa rakennusohjelmaa laadittaessa.

Asuntolasäätiö oli tässä asiassa myötämielinen teekkareiden tarpeille ja ryhtyi ripeästi toimiin. Hervannan opiskelija-asuntoloiden rakentamista tutkimaan perustettiin heti toimikunta. Ensimmäiset luonnokset Hervannan asuntolan piirustuksiksi olivat valmiit jo loppuvuodesta. Asuntolapaikkoja tähän oli suunnitteilla noin 350 yksiöissä, kaksioissa ja kenties kahden hengen huoneissa. Tampereen teekkarit toivoi, että perheasunnot sijoitettaisiin muun asutuksen yhteyteen.

Hervannan ensimmäinen opiskelijatalo, nykyinen Wäinölä,  kohosi yhtä aikaa korkeakoulun ensimmäisen rakennusvaiheen, konetalon, kanssa reippaat kolme vuotta myöhemmin. Hervanta I:een kantoi tavaransa 211 yksinasuvaa opiskelijaa ja 30 opiskelijaperhettä. Suurin osa asunnoista oli kahden opiskelijan soluhuoneistoja, joissa perusvuokra oli 223,50 markkaa asukkaalta. Perhekaksio maksoi 447 markkaa kuukaudessa, ja asuminen kolmen opiskelijan huoneistossa 190 markkaa kuukaudessa.

Hervanta II:n eli Wäinölän toisen vaiheen rakentaminen alkoi samoihin aikoihin.Siihen tuli 316 paikkaa. Opiskelijamäärät olivat muutamassa vuodessa nousseet niin, että teekkarit kärsivät asuntopulasta. Uuden talon harjannostajaisten yhteydessä tempaistiinkin pystyyn telttakylä-projekti, jolla kiinnitettiin huomiota teekkarien vaikeaan asuntotilanteeseen.

TTKY haki asuntopulaan ratkaisua myös vapailta markkinoilta. Toimistossa alkoi oma vuokra-asunnonvälitys 1970-luvun puolivälissä. Samoihin aikoihin käynnistettiin neuvottelut konepajayritys Lokomon kanssa asuntojen hankkimiseksi, ja vuonna 1977 moni teekkari saikin vuokra-asunnon tyhjillään olevasta Lokomon työsuhdeasunnosta Hervannan Atomikadulta. Samana vuonna TOAS pidensi vuokrasopimuksensa viisivuotisiksi.

Boikotti hankaloitti toimintaa

Opiskelijoiden kukkarot joutuivat 1970-luvulla öljykriisin uhreiksi. Erityisesti asumiskustannuksiin tuli nousupaineita energian kallistuessa. Osa opiskelijoista pyrki kostamaan tilanteen opiskelijoiden omien asuntoloiden ylläpitäjille. Tampereella alkoi opiskelijoiden vuokrankorotuksia vastustava vuokraboikotti, joka rokotti säätiön taloutta pahasti.

Muutaman vuoden aikana nopeasti rakennetut opiskelija-asunnot oli rahoitettu lähes kokonaan lainoilla. Boikotin aiheuttamat häiriöt vuokrankannossa viivästyttivät välittömästi velanhoitomaksuja. Lainojen maksamiseksi oli otettava uutta lainaa, mikä oli tietysti pois uustuotannon rahoitusohjelmasta.

Puuttuvat vuokratulot aiheuttivat tamperelaisten opiskelijoiden ylläpitämille asuntoloille kuukaudessa yli 20 000 markan tappiot.

TTKY:n piirissä katsottiin tuolloin, että vuokranmaksuboikotit olivat poliittisesti organisoituja. Katsottiin, että niiden tarkoituksena oli tieten tahtoen ajaa opiskelijoille tarkoitetut asunnot lainanantajien eli kuntien syliin ja yleisiksi vuokra-asunnoiksi. Syyttävää sormea osoitettiin lähinnä äärikommunistista opiskelijaliikettä SOL:ia vastaan, sillä se oli ainoa poliittinen opiskelijajärjestö joka ei valtakunnallisesti tuominnut boikotteja.

Vakiintuvat palvelut

TTKY:n tarpeet ja TOAS:n rakennusohjelma ovat 1970-luvulta lähtien osuneet enimmäkseen hyvin yksiin. Tampereen kaupungin oli helpointa osoittaa opiskelija-asunnoille tontteja uuden kaupunginosan, Hervannan, edullisilta mailta, ja teekkareillehan näiden talojen sijainti oli ihanteellinen. Säätiön talot eivät missään vaiheessa kuitenkaan yksin riittäneet täyttämään opiskelijoiden asunnontarvetta. Ajoittain asuntopula on äitynyt mittoihin, jotka vaativat julkisuustempauksia. Esimerkiksi vuonna 1983 telttailtiin näyttävästi samaan tapaan kuin 70-luvun puolivälissä Wäinölä II:n harjannostajaisten yhteydessä.

Lähimpänä korkeakoulua sijaitsi pitkään massiivinen 1977 valmistunut Mikontalo, mutta keväällä 2001 se hävisi ykkössijan kampusalueelle, aivan teekkarisaunan naapuriin, sijoittuville Tekniikan torneille.

Tekniikan tornit toimivat osaksi myös merkkeinä Teknillisen korkeakoulun ja sen opiskelijoiden sekä molempia ympäröivän yhteiskunnan hyvistä suhteista. Maa kerrostalojen alla on muun korkeakoulutontin tapaan ollut valtion omaisuutta, mutta valtio lahjoitti siitä TOAS:n tarvitseman palan kaupungille.

TOAS:n ja TTKY:n nykyisestä yhteistyöstä puolestaan kertoo se, että TTKY on saanut Tekniikan torneista yhden huoneiston vieras- ja hätämajoitustilaksi. Se on TOAS:n ”luonnossa” maksama palkkio siitä, että TTKY:n sosiaalisihteeri hoitaa Hervannassa ylioppilaskunnan tiloissa TOAS-palvelupistettä, johon voi muun muassa jättää asuntohakemuksia. Palvelu aloitettiin vuonna 2000.

Monesti TTKY joutuu välittämään kattoja jäseniensä pään päälle suoraankin, ilman TOAS:n auttavaa mutta hitaahkoa välikättä. Uusien opiskelijoiden sisäänotot ovat jatkuvasti kasvaneet parin viime vuosikymmenen aikana. Fuksiruuhka aiheuttaa asuntomarkkinoilla pullonkaulan: kestää aikansa ennen kuin asunnontarvitsija löytää etsimänsä. Kun opiskelu kuitenkin on aloitettava jostain, TTKY on auttanut fukseja järjestämällä hätämajoituksen nimellä kulkevan mahdollisuuden patjamajoitukseen Tupsulan ja TOAS:n asuntoloiden kerhohuoneissa.

Hätämajoituksen tarvetta on erittäin hankala laskea etukäteen. Esimerkiksi vuonna 2000 patjaan turvautui ennätysmäärä fukseja, yli 130. Yllätysruuhka sai ylioppilaskunnan varautumaan seuraavaan syksyyn huolellisesti. Kesällä 2001 hätämajoitusta varten hankittiin armeijalta joukko vanhoja kerrospunkkia, mutta kuinka kävikään: moni peti jäi tyhjäksi, kun uudet opiskelijat olivatkin löytäneet oikean asunnon ajoissa.

Ruokaa opiskelijoiden yhteistyönä

Kun paljon puuhaa, jossain vaiheessa tulee nälkä. Niin kävi Tampereen teekkareillekin.

Sopuhintaisen ruoan saamiseksi Tampereen teekkarit liittyi emoylioppilaskuntansa TKY:n kautta Tampereen yliopiston opiskelijaruokaloita ylläpitävään Tampereen yliopiston opiskelijatuki –yhdistykseen.

Opiskelijatuki ry avasikin ruokalan heti Hervannan konetalon valmistuttua. Teekkarit olivat kuitenkin aluksi pettyneitä opiskelijoiden oman ruokalan hintoihin, jotka olivat korkeampia kuin omakustannusperiaatteella toimivalta ruokalalta odotettiin. TTKY otti hinnat puheeksi Opiskelijatuen ruokalapalaverissa, jossa Opiskelijatuen edustajat todistivat hintatason aivan samansuuruiseksi kuin yliopistolla ja muutenkin kovan inflaation aiheuttamaksi.

Palaverissa päästiin kuitenkin sopimaan suuntaviivoja tulevalle hintakehitykselle. Edullisiin ratkaisuihin päästiin esimerkiksi tarjoamalla eritistä päiväntarjousta yleisimpinä ruokailuaikoina.

Konetalon ruokalan ensimmäinen vuosi jatkui kivikkoisena taipaleena. Opiskelijatuen ruokaloita yritettiin saada liikevaihtoverottomiksi, mutta Korkein hallinto-oikeus päätti toisin. Hervannan ruokalan budjetti repesi myös siksi, että aiemmin korkeakoulun lupaamat ilmaiset tilat ja sähkö jouduttiin maksamaan takautuvasti.

Opiskelijatuki ry laajensi ruokalatoimintaansa Hervannassa tasaisesti koulun laajetessa. Kunkin talon ruokala sai toimia kohtuullisen itsenäisesti: kukin keittiö suunnitteli oman ruokalistansa ja raastepöytänsä. Ruokalat pääsivätkin vuosien varrella kehittymään aika lailla omiin suuntiinsa.

1990-luvun alussa tilanteeseen alettiin kiinnittää erityisitä huomiota. 1991 aiottiin järjestää ruokaloissa syöville opiskelijoille tyytyväisyyskysely, mutta hanketta viivytti opiskelijoiden ateriatuen jotuuminen katkolle. Kun valtio päätti jatkaa opiskelijoiden ruokailun tukemista seuraavan vuoden alussa, ruokaloiden kehittäminen pääsi vauhtiin. Jokaiselle ruokalalle perustetiin oma ruokalatoimikuntansa ja ruokaloista tehtiin kysely. Keittiöt pysyivät kuitenkin edelleen itsenäisinä, joten jäi kunkin emännän päätettäväksi, kuinka paljon tämä halusi hyödyntää kyselyn tuloksia ruokalistaa suunnitellessaan.

Opiskelijatuki pysyi yhdistyksenä 1990-luvun puoliväliin asti. Sen tehtäväkenttä oli laajentunut ruokaloiden ylläpidosta myös kioskeja ja kirjakauppoja hoitavan Juvenes ry:n ja tietokoneita myyvän Juvenes Datan asioiden hallinnointiin.

Tampereen Opiskelijatuki oli ensimmäinen opiskelijoiden palveluita järjestävä yhdistys, joka muutti toimintamuotonsa ensin osuuskunnaksi ja sitten osakeyhtiöksi. Vuosien 1996-97 järjestelyissä muodostettiin Juvenes-konserni, jonka yhtiöitä olivat muun muassa Juvenes-Ravintolat Oy, Juvenes Oy ja Juvenes Data Oy. Osakeyhtiönä Juvenes on ryhtynyt tarmokkaasti takomaan rahaa palvelemalla muitakin kuin opiskelijoita esimerkiksi ravintola-, leipomo- ja pitopalvelubisneksellä.

Alkuvaiheessa tarvittiin päiväkotikin

1960-ja 70-luvuilla opiskelijat joutuivat hoitamaan omin voimin myös sellaisia sosiaalisia palveluita, jotka tänään katsotaan itsestään selvästi yhteiskunnan tehtäviksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta on päivähoito. TTKK:n alkuaikoina opiskelijat joutuivat etsimään lapsilleen päivähoitoa kuka mistäkin parhaiten sai. Omin voimin perustettiin yksityisiä päiväkoteja lähelle opiskelijoiden asuinpaikkoja. Vuonna 1972 kaupungin eri oppilaitosten opiskelijajärjestöt saivat yhteisvoimin aikaiseksi muodostaa laajapohjaisen säätiön päiväkoteja pyörittämään. Säätiön kahdessa päiväkodissa oli yhteensä 50 päivähoitopaikkaa. Määrä oli rankasti alimitoitettu jo aluksi: tarve olisi ollut yli kymmenkertainen.

Säätiön lopullisena tavoitteena oli opiskelijoiden lasten päivähoidon saaminen osaksi kunnan päivähoitotoimintaa. Tavoite toteutui muutaman vuoden kuluttua: Vuoden 1976 alusta päiväkodit siirtyivät Tampereen kaupungin ylläpitämiksi.

Liikunta osana opintoja

Liikunta oli 1960-luvulla virallinen osa fuksien koulutusta. Korkeakoulu osallistui opiskelijaliikunnan järjestämiseen ratkaisevasti. Fuksikoulutukseen kuuluvasta liikuntakasvatuksesta vastasi vuonna 1966 hyväksytyn isoveliohjesäännön mukaan Polyteknikkojen urheiluseura PUS, mutta koulu maksoi viulut: liikuntatilojen vuokrat ja liikunnan opettajien palkat. Korkeakoulun näkökulmasta liikuntakasvatus oli tärkeä osa koulutusta. Liikuntakasvatusta annettiin ”insinöörien fyysillisen elinkelpoisuuden säilyttämiseksi ja kehittämiseksi opiskeluaikana”.

1970-luvulla liikuntatoiminta hajaantui yksittäisten ihmisten ja porukoiden harrasteluksi siitä huolimatta, että ylioppilaskunta oli liittynyt 1973 jäseneksi Opiskelijoiden Liikuntaliittoon (OLL) ja korkeakoulu oli ottanut vastuulleen kuntoilun kustannukset 1972. TTKY asetti toimikunnan pohtimaan liikunnan kokonaisvaltaista järjestämistä korkeakoulussa. Toimikunta esitti liikuntatoiminnan järjestämistä suoraan ylioppilaskunnan hallituksen alaisuudessa entisen Tampereen urheilevat teekkarit –organisaation sijasta.

Toimikunnan työ ei kuitenkaan suoraan kantanut hedelmää, joten seuraava hallitus asetti uuden. Vuonna 1974 ylioppilaskunnan hallitus päätti, että toiminta pitäisi organisoida kattavammaksi. Perustettiin liikuntatoimikunta, jonka johtoon liikuntasihteeriksi tuli Hannes Partanen. Liikuntatoimikunta nimettiin vuodeksi. Sen piti organisoida ja valvoa ylioppilaskunnan liikuntatoimintaa, tehdä siitä toiminta. Ja rahoitussuunnitelmat ja järjestää jäsenistölle liikuntatiloja ja liikunnallisia tempauksia.

Tämän toimikunnan ja liikuntasihteerin työ näkyi jo jonkin verran teekkareiden liikuntaharrastuksissa. Toukokuussa järjestettiin liikuntapäivä, jonka osanottajamäärä – kymmenesosa opiskelijoista – arvioitiin kuitenkin huonoksi. Akateemiseen varttiin TTKY osallistui tuona vuonna ensimmäisen kerran ja sijoittui viidenneksi.

Asiasta innostuneen vapaaehtoisen liikuntasihteerin siirryttyä opiskelijaelämästä eteenpäin järjestetty liikuntatoiminta alkoi taas hiipua ja hajaantua. 1980-luvulle tultaessa oltiin tultu jo siihen ajatukseen, ettei ylioppilaskunnan hallitus ole oikea organisaatio järjestämään jäsenistölle liikuntatapahtumia. Ylioppilaskunnan tuki jäsenistönsä liikuntaharrastuksiin rajoittui siihen, että ylioppilaskunta tuki rajallisesti opiskelijoiden urheilukilpailuihin ja liikuntatapahtumiin osallistuvia urheilijoita. Vuoden 1981 toimintakertomuksessa kirjoitettiin julki ajatus, että koulun sisäisten liikuntatapahtumien järjestämiseen tulisi olla oma alayhdistyksensä.

Tavoitetta kohti edettiin kuitenkin hitaasti koko vuosikymmen. 1980-luvulla TTKY:n liikuntatarjontaa sävytti enimmäkseen se, kuinka innokas liikuntavastaava hallitukseen milloinkin löytyi – vai löytyikö lainkaan. Varsinainen toiminta pyöri opiskelijoiden valtakunnallisten liikuntatapahtumien ympärillä: autettiin esimerkiksi Akateemiseen Warttiin lähteviä joukkueita järjestämällä bussikuljetuksia tapahtumapaikalle Helsinkiin. Tampereella järjestetyn opiskelijoiden liikuntariehan, Pedellin paon, järjestämiseen TTKY osallistui lähinnä TAMY:n apuna.

Vuosikymmenen vaihtuessa 1990-lukuun pitkään elätellyt ajatukset liikuntayhdistyksestä toteutuivat. Hallituksen liikuntajaosto eriytettiiin ylioppilaskunnasta omaksi yhdistyksekseen. Yhteys ylioppilaskuntaan säilyi siten, että ylioppilaskunnasta tuli uuden Teekkareiden Urheilu- ja Voimailukerho TurVoKe ry:n kannatusjäsen. Kannatusjäsenyys ei ollut halpa lysti: TTKY maksoi kannatusjäsenmaksua ensimmäisenä vuonna 22 000 markkaa.

TurVoKe on osoittautunut reilun kymmenen vuoden olemassaolonsa aikana toimivaksi tavaksi järjestää teekkareille hikoilumahdollisuuksia. Yhdistys koordinoi lukuisia lajijaostoja, joiden kautta tämän päivän teekkari voi harrastaa melkein mitä vain kaipaamaansa ruumiinkulttuuria – oli se sitten aerobicia, kiipeilyä, suunnistusta, soutua tai palloilua.

Osan opiskelijoiden liikuttamiskustannuksista maksaa yhä TTKK. Kampusalueelta on löydetty tila jopa liikuntahallille. Yhteen hiileen puhaltaminen näkyy myös ulospäin: Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL antoi TTKK:n ja TTKY:n yhteistyölle vastikään kunniamaininnan.

 

Tiedotus: sekalaisista yrityksistä uraauurtavaan lehtiyhteistyöhön

Reilun sadan hengen porukassa tiedotukseen olisi saattanut riittää puskaradiokin, mutta pian Tampereen teekkareiden toiminnan alettua alkoi myös pitkäikäiseksi osoittautuneen Tampexin julkaisu. Tampexia tehtiin omin voimin.

Lehti kehittyi pian tekijöidensä näköiseksi. Jutuista kuulsi läpi päätoimittajan maailmankatsomus: jos 1960-luvun vuosina raportoitiin riehakkaista teekkaritempauksista, 1970-luvun alkuvuosina lietsottiin taistelua suurpääomaa ja porvarismia vastaan. Vuoden 1972 vapputampexissa oltiin hautaamassa teekkarivappua. Päätoimittajan kirjoitus etusivulla kehottaa fukseja jäämään poi teekkarikasteesta, jossa nämä alistuisivat suuren rahan mainosnukeiksi, ja osallistumana sen sijaan vapunviettoon työväestön rinnalla.

Tampexin ohella julkaistiin paria lyhytikäiseksi jäänyttä lehtiyritelmää. Tiedotuslehdykkä Huutiset ilmestyi vuonna 1972 neljä kertaa. Kulttuurilehti Kärkeä julkaistiin 1970-luvun lopulla muutaman kerran. Viimeisen kerran Kärki ilmestyi yksittäisenä numerona vuonna 1984. Yksittäiseksi lehdeksi on jäänyt 1990-luvulla Tupsutin, jonka yhtä numeroa tehtiin vuodenvaihteen 1992-93 yli.

1970-luvun puolivälin jälkeen Tampexin vasemmistolaisuus lieveni. Tampexia pyrittiin kohentamaan tiedottavaksi opiskelijalehdeksi. Tässä vaiheessa TAMY:n Aviisia tarjottiin ensimmäisen kerran myös teekkareiden lehdeksi, mutta sitä ei huolittu: TTKY:ssä puhalsivat porvarillisemmat tuulet, ja Aviisin katsottiin jääneen pysähtyneisyyden aikaan.

1970- ja 80-luvun taitteessa Tampexia päätoimitti Seppo Markku. Markku kannatti harkittuun, korkeatasoiseen tempausperinteeseen pohjautuvaa teekkaritoimintaa ja pyrki kirjoittamaan asioista, jotka saisivat teekkarit innostumaan imagon kohottamisesta.

Tampexin piristymisestä huolimatta tiedotusta pidettiin 1980-luvun alussa ongelmana TTKY:ssä. Jäsenistöä ei tavoitettu niin hyvin kuin olisi toivottu. Nyt Aviisi olikin tervetullut yhteistyökumppani. Yliopistolaisten lehdessä alettiin julkaista omia teekkarisivuja vuonna 1982.

Aviisin teekkarisivut toimivat pari vuotta mainiosti, mutta alkoivat herättää vuosikymmenen puoliväliin tultaessa tyytymättömyyttä molemmissa julkaisijaosapuolissa. Isoin kränä johtui teekkareiden ahkeruudesta ilmoitusmyyjinä: teekkarit katsoivat joutuvansa rahoittamaan Aviisia, mutta eivät saaneet lehdestä riittävästi vastinetta tuomilleen ilmoitusmarkoille.

Aviisin tilalle alettiin hakea uutta ratkaisua. Oman lehden tulisi olla uskottavamman oloinen kuin harrastelijamainen Tampex, mutta kustannuksiltaan kohtuullinen.

Ratkaisu löytyi omasta talosta. Korkeakoulun väkeä, sekä henkilökuntaa että opiskelijoita, koskivat pitkälti samat asiat – ehkä tiedotuskin voisi olla samoissa kansissa.

TTKY ja TTKK ryhtyivät tekemään Suomen korkeakoulukentän ensimmäistä ja yhä ainoaa korkeakoulun ja sen opiskelijoiden yhteistä lehteä Anturia. Anturin ensimmäinen numero ilmestyi 2. lokakuuta 1986 ja se on säilyttänyt asemansa siitä lähtien.

Anturin mainosmyynnin hoiti alusta alkaen TTKY:n oma ilmoitusmyyjä. TTKY:n tiedotussihteeriin vastuulla oli lehden kuusi ensimmäistä ilmestymisvuotta opiskelija-aiheisten juttujen toimittaminen Anturiin. 1992 toimenkuva laajeni lehden taittoon, sillä sen aiemmin hoitanut ulkopuolinen yritys meni konkurssiin.

Anturi on korkeakoulun ja ylioppilaskunnan yhteisenä lehtenä suunnattu pelkkiä opiskelijoita laajemmalle yleisölle. Omalle väelle eli puhtaasti opiskelijoille suunnattu Pruju kertoo ajankohtaisista ilmoitusasioista A4-kokoisena monisteena. Prujun perustettiin 1982 ja sen ilmestyminen säännöllistettiin kuukausittaiseksi 1988. Tuolloin Pruju oli kaksisivuinen eli yksi arkki molemmin puolin painettuna. Nykyisin Pruju on jo nelisivuinen ja ilmestyy joka viikko.

Toimiston tarjontaa

Tampereen teekkarit sai toimistotilaa jo ensimmäiseltä Teknillisen korkeakoulun Tampereen toimipisteen sijaintipaikalta, Tampereen teknilliseltä oppilaitokselta.

Toimistoon palkattiin ensimmäinen ulkopuolinen työntekijä keväällä 1968. Vuonna 1974 toimisto sijaitsi Konetalon huoneissa 3104 ja 3106. Edellisessä oli varsinainen toimisto, jossa olivat tavattavaissa toimistosihteeri ja tomistoapulainen ja jälkimmäinen oli pääsihteerin ja korkeakoulupoliittisen sihteerin työhuoneena. Tästä oli erotettu väliseinällä erityinen kokoustila.

Toimisto oli auki kello 9-15. Toimistosihteeri ja pääsihteeri päivystivät koko tuon ajan; korkeakoulupoliittisen sihteerin ja toimistoapulaisen tehtävät olivat osapäiväisiä. Palveluajat vaihtelivat vuosien mittaan ja muuttuivat radikaalisti vasta ylioppilaskunnan saatua oman palvelutiskin korkeakoulun päärakennuksesta 1997. Nykyisin toimistossa palvellaan jo kahdeksan tunnin rupeamissa.

Toimiston tarjoamat palvelut ovat vaihdelleet aikakausittain – teekkarilakkeja sen kautta on sentään saanut käytännöllisesti katsoen aina.

Vielä 1980-luvun alussa ei ollut selviö, että opiskelijalla olisi asunnossaan oma puhelin ja yleisöpuhelimet olivat kalliita – eikä matkapuhelimia ollut yleensä kenelläkään. Ylioppilaskunta kytki yhden toimiston puhelinliittymistä sykäysmittariin, ja niin opiskelijat saattoivat soitella toimistosta kohtuuhintaan ja maksaa puhelunsa vasta puhuttuaan.

Toimistosta alettiin jo varhain myydä erilaista pikkuesineistöä.1970-luvulla myyntiartikkeleina oli muun muassa rintamerkkejä ja laulukirjoja. 1980-luvulle tultaessa valikoimassa oli postikortteja ja paitoja. Vuosikymmenen puolenvälin jälkeen ylioppilaskunta myi myös mikrotietokoneita Mikrotukikeskuksen kautta. Mikromyynti aiheutti toiminta-aikanaan 1985-89 ylioppilaskunnalle 40 000 markan tappiot, vaikka myyntiluvut vaikuttivatkin aikanaan hyviltä.

Toimiston tiskiltä – tai pöydän takaa – on myös vuokrattu pakettiautoa, varattu saunavuoroja, otettu huostaan ja luovutettu omistajalleen teekkarijuhlien löytötavaroita.

Viralliset asiat tuovat toimistolle kuitenkin suurimman osan siellä asioivista opiskelijoista. Opiskelijakortit jaetaan Tampereen teknillisellä korkeakoululla ylioppilaskunnan toimistosta. Ylioppilaskunnan tiskillä on käyminen myös silloin, kun koulusta mielii ulos valmiina diplomi-insinöörinä: TTKY tarkistaa, etteivät teekkariaikaiset velat ylioppilaskunnan tileille enää rasita valmistunutta.

Harjoittelu- ja opiskelupaikkoja meillä ja muualla

TTKY on auttanut riviteekkaria löytämään työelämään valmistavia yhteyksiä korkeakoulun ulkopuolelle monesti maamme rajat ylittäen. Opiskelijoiden yrityssuhteiden solmijana ja ulkomaan harjoittelupaikkojen järjestäjänä teekkarien oma järjestö on ollut hereillä – usein teekkarit ovat jo toimineet, kun hallinnossa on alettu vasta miettiä, pitäisikö tällaistakin palvelua opiskelijoille järjestää.

Ensimmäisestä kevätlukukaudesta lähtien alettiin järjestää opintoretkiä lähialueen teollisuuslaitoksiin. Saman vuoden syksyllä ensimmäiset tamperelaisteekkarit olivat mukana Kööpenhaminassa järjestetyssä teekkarikongressissa.

Politisoituneella 1970-luvulla ulkomaansuhteita solmittiin lähinnä kommunististen maiden yliopistoihin. Monivuotinen yhteistyökumppanuus solmittiin puolalaisen Lodzin teknillisen korkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Aluksi vierailtiin puolin ja toisin delegaatioidenvaihdon merkeissä, mutta pian hierottiin myös harjoittelijavaihtosopimus. Harjoittelijavaihto jäi vain kovin yksipuoliseksi: Tampereelle matkasi neljä puolalaista kesäharjoittelijaa mutta Puolan matalat palkat eivät innostaneet täkäläisiä lähtemään meren taakse töihin.

Kiinnostus kansainväliseen opiskeluun ja harjoitteluun kasvoi voimakkaasti seuraavalla vuosikymmenellä. Harjoittelijavaihtoa TTKY hoiti IAESTE-projektin kautta. Teekkarit solmivat kansainvälisiä suhteita ulkomaisiin opiskelijajärjestöihin ja tekivät merkittävää tienraivaustyötä ja esisovittelua opiskelijavaihtosopimuksille, jotka TTKK virallisesti solmi kohdeyliopiston kanssa. Opiskelijatyön peruja ovat esimerkiksi useat Yhdysvaltoihin suuntautuvat vaihtosopimukset sekä saksalaisen Essenin yliopiston kanssa tehty vaihtosopimus, jonka puitteet loi Tea-club Saksan-ekskursiollaan keväällä 1987.

Vaihtomahdollisuuksien suurempi lisääminen ei kuitenkaan ollut mahdollista ilman korkeakoulujen panosta. Tämän vuoksi teekkarit Tampereella ja Otaniemessä alkoivat 1980-luvun loppupuolella voimakkaasti vaatia korkeakouluja järjestämään lisää opiskelumahdollisuuksia ulkomailla. Vastavuoroisen opiskelijavaihdon turvaamiseksi koulujen oli lisättävä rutkasti englanninkielistä opetustaan. Kun kursseja ei alkanut pikaisesti ilmestyä ohjelmiin, TTKY ja TKY alkoivat yhdessä ajaa asiaan konkreettisia toimia keväällä 1988. Yhteistyö vieraskielisen opetuksen kehittämiseksi oli tarkoitus aloittaa TTKK:n ja TKK:n kesken ja laajentaa myöhemmin sopivilla kursseilla muista korkeakouluista.

Ylioppilaskuntien hallitusten puheenjohtajat Juha Vuohelainen ja Jukka Mäkelä kutsuivat TTKK:n ja TKK:n rehtorit saman pöydän ääreen luomaan kansainvälistymiseen tähtäävää yhteistyötä. TTKK:n rehtori Timo Lepistö, TKK:n rehtorin Jussi Hyyppä ja Otaniemen kansainvälisestä toiminnasta vastaavan apulaisrehtori Antti Saarialho kuuntelivat Vuohelaisen ja Mäkelän esittelyn. Neuvottelujen ja tiukan valmistelun jälkeen 30.6.1988 päätettiin perustaa Suomen teknillinen korkeakoulu –projekti.

Projekti toimi käytännössä niin, että teknillisiin korkeakouluihin perustettiin vieraskielisiä opintokokonaisuuksia, joita markkinoitiin ulkomaille yhteisellä nimikkeellä. Näin pienen Suomen tarjonta ei suotta kilpaillut keskenään vaan esittäytyi kaukaisille opiskelijoille mahdollisimman houkuttelevana.

Kotimaan harjoittelupaikkoja TTKY on haalinut jäsenilleen useaan otteeseen. Henkilökohtaiset markkinointi-iskut teollisuusyrityksiin ovat olleet menestyksekkäitä useana vuonna, ja harjoittelupaikkoja on saatu niin omalle porukalle kuin vaihtoon tulleille ulkomaalaisille.