Koja

Kirjaudu sisään »

Killat ja kerhot 1965-2002: Tampereen teekkarien radiokerho – kerhotoiminnan uranuurtaja

syyskuu, 1966

(Kirjoittaneet Pentti Grönlund, OH3BK, Tiiti Kellomäki, OH3HNY, Marjo Yli-Paavola, OH3HOC, radiokerhon jäseniä vuonna 2002)

Vuonna 1966 vastaperustettuun Teknillisen korkeakoulun Tampereen yksikköön saapuneet radioamatööriopiskelijat päättivät, että ilman radioamatöörikerhoa ei toimeen tulla. Kerho perustettiin pikavauhdilla eli jo muutamaa viikkoa koulun toiminnan alkamisen jälkeen. Tampereen teekkarien radiokerho onkin TTKK:n vanhin edelleen toimiva kerho.Ennen TTKY:n perustamista olimme Tampereen Teekkarit -nimisen TKY:n alayhdistyksen alayhdistys. Tästä juontuu myös kerhon nimen alkuosa. Radioamatöörikutsun OH3TR kerho sai vuonna 1967.

Aluksi kerho toimi Tekulla, keskussairaalan naapurissa, siitä siirryttiin vuonna 1967 Satamakadulle Tampereen keskustaan ja viimein vastarakennettuun Hervantaan 1976. Radiokerho toimi eri tiloissa Kone- ja Sähkötaloissa, kunnes pitkien etsintöjen ja neuvottelujen jälkeen vuonna 1993 kerholle erotettiin uus tila elektroniikan laitoksen ylimmästä kerroksesta vanhasta mikroaaltohuoneesta, missä herholla jo oli käytössä aneka mittauslaitteille tarkoitettu ylätasanne. Uusi kerhohuone on erittäin toimiva: verstas saatiin erilleen radioasemasta ja olekelutiloista, kerhohuoneelta pääsi suoraan katolle maston luo, ja häiriösuojatut seinät mahdollistivat ankarammankin säätämisen.

Kerho kasvoi 1960-luvun loppupuolen tasaista tahtia. Uusista opiskelijoista koulutettiin radioamatööreja, ja säätötoiminta oli vilkasta. Radioaiheinen rakentelu tuotti jo 1960-luvun lopulla Satamakadulle puolustusvoimilta hankitun laivatutka-aseman, jota käytettiin vaihtelevalla menestyksellä Tampereen ympäristön maaston muotojen tutkimiseen. 

Vuonna 1968 kerholaiset rakensivat nykyisin TKK:n akustiikan professorina vaikuttavan Matti Karjalaisen johdolla äänentoistojärjestelmän, joka palveli kunniakkaasti Wappuisin teekkarikasteessa sekä lukuisissa muissa tilaisuuksissa aina 1980-luvun alkupuolelle asti. Äänentoistotoiminnasta saaduilla rahoilla hankittiin radio-, antenni- ja elektroniikkarakentelutarvikkeita.Säädön määrää lisäsi entisestään elektroniikkaharrastajien invaasio vuonna 1975. Koska koululta puuttui elektroniikkaharrastukseen suuntautunut kerho, vuonna 1977 päätettiinkin kerhon toiminnan muuttamisesta 50/50 radioamatööri/elektroniikkaharrastuskerhoksi. 

Kötöstelyyn taipuvaiset kerholaiset olivat iloksi koulun muillekin opiskelijoille. 1977 mainitaan muun muassa korjatun erään Moottorikerhon jäsenen tv sekä rakennetun Soitannolliselle seuralle audiolaitteita. Mikroprosessorin hankinnastakin keskusteltiin, tosin tämä suunnitelma toteutui vasta myöhään 80-luvulla Elektroniikan laitokselta yli jääneen Commodore 64-tietokoneen muodossa.

Kesällä 1978 Sähkötalon valmistuttua kerhon huutolaiselämä alituiseen vaihtuvissa ja ajoittain harrasteelle täysin sopimattomissakin tiloissa päättyi. Mittaustekniikan laitoksen kupeesta löytyi huone h101 verstaaksi. Radioasemalle osoitettiin miellyttävän korkealta paikka l-siiven huipulta, mikroaaltohuoneen ylätasanteelta, ja mastolle saatiin jalusta mikroaaltohuoneen katolle. Valitettavasti radiohuone peltipäällysteisine seinineen ei ollut järin viihtyisä, joten asemapaikkaa käytettiin lähinnä vain kilpailuissa.

Rahapula viivästytti uusien radiolaitteiden hankintaa aina vuoteen 1980 asti. Vuosina 1980–82 taloudellinen tilanne näyttää kohentuneen, koska katolle saatiin pystytettyä masto ja kerholle jälleen hankittua omat radiolaitteet. Samalla toiminta keskittyi h-siiven verstashuoneelle, ja siivestä toiseen vedettiin kunnioitusta herättävä kaapelinippu. Kerhohuoneen viihtyisyyttä parannettiin hankkimalla sinne jääkaappi, sohva ja tikkataulu. Ennen pitkää kerho huolehti täälläkin koko ympäristön virvoitusjuomahuollosta, parhaimmillaan vaihto oli yli 10 koria limua viikossa. Limukassan tuotto muodosti tuolloin mukavan lisän kerhon muuten laihaan budjettiin.

H-siiven kerhohuone kävi kuitenkin aikojen saatossa aktiiviselle kerholle alamittaiseksi. Kerhohuoneen virkaa toimittanut toimistohuone olisi ollut riittävä rakenteluun, mutta ei samalla kertaa myös radioasemaksi ja oleskelutilaksi. Lisäksi se sijaitsi kaukana antenneista. Pitkien etsintöjen ja neuvottelujen jälkeen kerholle erotettiin uusi tila elektroniikan laitoksen ylimmästä kerroksesta vanhasta mikroaaltohuoneesta, missä kerholla jo oli käytössä ankea mittauslaitteille tarkoitettu ylätasanne. Uusi kerhohuone oli erittäin toimiva: verstas saatiin erilleen radioasemalta ja oleskelutiloista, kerhohuoneelta pääsi suoraan katolle maston luo, ja häiriösuojatut seinät mahdollistivat ankarammankin säätämisen. Tilan sisustamiseen ja sähköistämiseen tarvittiin runsaasti talkoovoimaa. Vuonna 1993 uusi kerhotila koeponnistettiin radiokerholaisten voimin, ja kokeesta selvisivät sekä radiokerholaiset että tilat kunnialla. Elektroniikan laitoksen muuttaessa uuteen siipeen syksyllä 2002 kerho on saanut tilojen uudelta haltijalta, ORC:ltä, luvan jatkaa entisessä paikassa.

Kerho menestyi 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa monissa HF-kilpailuissa (alle 30 MHz alueilla), mutta vuosien saatossa toimintaa haluttiin laajentaa myös ylemmille taajuusalueille. Seuraavassa vuosikymmenen vaihteessa aloitettiinkin uusien kerhotilojen myötä satsaus VHF-kilpailuihin. Sähkötalon katolle rakennettiin muhkeat antennit, ja laitteistoa kehitettiin aina vain paremmaksi. Vuonna 1982 kerho sijoittui aivan kärjen tuntumaan vuosittaisissa VHF- ja UHF-maljakilpailuissa. 

Eräänä kevätaamuna vuonna 1985 koululle taivaltavia kerholaisia kohtasi yllätys: ennen silmänilona L-siiven katolla komeillut masto oli kaatunut kevätmyrskyissä. Suorituspaineet olivat kovat, ja siksipä kilpailuja työskenneltiin loppuvuoden ajan jäsenten asemilta. Maston ja antennien kunnostus ja pystytys vaati jäsenten kaiken energian, mutta vuoden ahkeroinnin jälkeen kerholla oli entistä ehommat antennilaitteet. Ilman hallintoviraston materiaalihankintoihin antamaa merkittävää taloudellista tukea hommasta tuskin olisi tullut mitään, vaikka varsinainen työ tehtiinkin talkoilla.

Maston kaatuminen kääntyi lopulta siunaukseksi: korjausprojektin aikana hallintoon solmituilla suhteilla kerholaille selvisi, että Hervannan vesitornin katto oli varattu "korkeakoulun antenneille", eikä siellä ollut koskaan ollut mitään. Vesilaitokselta saatiin käyttöön pieni huone kilpailuasemaa varten ja lupa pystyttää antenneja. Tästä olikin tuloksena VHF-maljakilpailun voitto jo kolmantena perättäisenä vuonna 1986.

Vesitornin antennikalustaminen muodostuikin 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun suureksi ponnistukseksi. Rankat olosuhteet kesti vain harustettu teräsristikkomasto, joka on paikallaan vieläkin. Vesitornin antennien ja maston rakentelu toi oheistuotteenaan kerholle kaksi yli 30-metristä mastoa Sähkötalon läheisyyteen. Kerholle ja vesitornille asennettiin talkoilla useita HF-, VHF- ja UHF-antenneja. Kehitystoiminta kannatti ja OH3TR menestyi hyvin kilpailuissa. Loppu onkin historiaa: Tähänastisten toimintavuosien aikana on kerätty 18 maljakilpailun voittoa. Se on alansa Suomen ennätys, jota kukaan tuskin pystyy rikkomaan. Pokaaleja on kirjahyllyllinen, ja paperisilla kunniakirjoilla tapetoisi vähintäänkin radiohuoneen.

Linux-käyttöjärjestelmää on hyödynnetty kerhon toiminnassa jo se nalkuhämäristä lähtien. Todelliseen yleismaailmalliseen hyötykäyttöön päästiin 1990-luvun puolivälissä, kun radioamatöörimaailmassa ylestyi tapa modifioida vanhoista matkapuhelimista ja yritysverkkoradioista radiamatöörilaitteita. Kerhon superserverillä oh3tr.ele.tut.f ylläpidetään nyt viidellä kielellä Moppeakatemiaa, kapallisten verkkojen radiolaitteiden muutosohjepankkia.

Vuonna 1987 radiokerhon historiassa tapahtui suuri mullistus: kerho sai historiansa ensimmäiset naispuoliset jäsenet. Naisten osuuden lisääntyminen korkeakoulun opiskelijoissa on nykypäivään mennessä tuonut kerholle jopa naispuolisen puheenjohtajan.

Kerhotoiminta on ollut jäsenille antoisaa myös ammatillisessa mielessä. Useimmat wanhat jäsenet työskentelevät tietoliikenteen tai elektroniikan parissa teollisuudessa tai tutkimuksessa. Myös harjoittelupaikan saanti on ollut radioteekkareille huomattavan helppoa ankeinakin aikoina. Kerhon täyttäessä 20 vuotta syksyllä 1986 pidettiin ensimmäiset vuosijuhlat, jonne kutsuttiin myös vanhat jäsenet. Tämä perinne on toistunut viiden vuoden välein.

Yhdessä spekulointi – ja välillä myös tekeminen – on aina ollut tärkeä osa kerhon toimintaa. Kerholaiset ovat osallistuneet joukolla aktiivisesti radioamatööritapaamisiin kaikkialla Pohjoismaissa. Usein kerhon majapaikka äänentoistolaitteineen onkin muodostunut epävirallisten illanviettojen keskipisteeksi. Aina 1990-luvun puoliväliin asti kerholaisilla oli myös tapana viettää kerholla lähes kaikki vapaa-aikansa. Monesti kävi niinkin, että aamuvuoron tuodessa takkejaan kerholle ennen aamuluentoja, iltavuoro oli vielä paikalla jonkin rakenteluprojektin parissa. Jonkinlaisena merkkinä ihmiselon yksityistymisestä jäsenten innostus kuluttaa aikaansa kerhohuoneella hiipui valitettavasti hiljalleen, ja niinpä syyskauden alussa 1997 otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa säännölliset kerhoillat. Niitä on pidetty siitä lähtien aina tiistaisin alkaen kello 18.

Keski-ikään ehtinyt kerho ei ole iästään huolimatta kangistunut. Tulevien vuosien projekteissa on antennikaluston uusintaa, mastoja kun on jouduttu ja joudutaan tyhjentämään ja purkamaan korkeakoulun uudisrakennusten tieltä. Kerholle saapuneen uuden sukupolven radioamatöörikurssittaminen sekä radio- ja antennivarustaminen takaavat kerhotoiminnan jatkuvan tulevaisuudessakin. Muualla usein jo unohtunut tapa vanhan neuvoa ja auttaa fuksia elää radiokerhossa, ja siksi kerhokin yhä elää.