Koja

Kirjaudu sisään »

Skilta

Sähkökillan LIPS-ravintolaillat

syyskuu, 1986

Niin kuin TiTe on aikoinaan Sähkökillasta poikiutunut, on idea heidän nykyään järjestämiinsä Senssi-bileisiin Skillasta lähtöisin. 80-luvulla, Napakympin kulta-aikana, Sähkökilta järjesti muutaman kerran suositun LIPS-ravintolaillan.

"LIPS on lyhenne jostakin, mutta kyseessä on siis parinetsintätietokoneohjelma, joka siihen aikaan vaati suunnattomasti laskentatehoa, jopa kaksi pc-konetta, 8086-prosessorilla varustettua sellaista."

Koneteekkari sähköteekkareiden edustajana maailmalla 1999 - Kuinka KoRK:laisesta meinasti tulla EESTEC:n puheenjohtaja

syyskuu, 1999

EESTEC on sähkön opiskelijoiden euroopan kattojärjestö, eikä Skillan sisältä löytynyt halukkaita lähtemään vuonna 1999 EESTEC:n konfrenssiin, joten eräs KoRK:lainen päätti lähteä reissuun mukaan. Tällä KoRK:laisella olikin liian suuri suu ja hän lupautui järjestämään kyseisen konferenssin Tampereella. Sinänsä hassua, että koneteekkari järjestää EESTEC:n tapahtumaa...

KoRK:n haalarijäynä Skillalle 1996

marraskuu, 1996

Jo 1990 luvulla oli kilpailua siitä, kuka saa haalarit ensimmäisenä ja mikä kilta saa myytyä eniten mainoksia haalareihinsa. KoRK:n haalaritiimi ajatteli tehdä sähkökillalle hieman jäynää. KoRK ilmoitti Skillalle, että heillä on mennyt haalarit jo painoon ja KoRK:lla olisi vielä yksi firma, joka haluaisi tukea teekkareita. Koska KoRK:n haalarit "olivat jo painossa", he tarjosivat tätä mainosta Skillalle.

Keltainen esko - jäynäkisan voittaja 1996

huhtikuu, 1996

Sähkökillan joukkueen voittajajäynä oli hauska, harmiton, kantaaottava, hyvin dokumentoitu ja positiivista julkisuuttakin nauttinut - eli kasassa oli kaikki tarvittavat elementit tuomariston sydänten heltymiseen. Idea oli tosiaan loistava ja erilainen, mutta kuitenkin hyvin teekkarimaisesti pilke silmäkulmassa toteutettu. Tarkempi selostus alla on saksittu suoraan dokumentoinnista, olkaa hyvä:

JÄYNÄ 96 - Skilta

Killat ja kerhot 1965-2002: Vanhimmat killat – kiltaperinteen luojat

lokakuu, 1967

Tampereen Rakentajakillan Taraki

Tampereen Rakentajakillan Tarakin perustava kokous pidettiin 27.10.1967. Rakentajakilta on

vanhin Tampereelle perustetuista killoista, ja sillä onkin vahvat perinteet. Jäsenmäärältään kilta ei kuitenkaan kuulu korkeakoulun suurimpiin.

Tilaa syöte RSS - Skilta